Turun Vapaavarasto – jo vuodesta 1964

Turun Vapaavaraston historiaa

Turun Vapaavarasto perustettiin jo vuonna 1964 Turun kaupungin ja Kauppakamarin toimesta. Toimintamme alkoi satamapalveluiden tukiasemana. Turun sataman yhteyteen tarvittiin tulli- tai vapaavarasto tukemaan Turun kautta kulkevaa tuonti- ja vientiliikennettä. Siihen aikaan autojen maahantuonti oli ehdottomasti suurin tuotesegmentti, mutta varastotilat tulivat nopeasti perässä kappaletavaroiden säilyttämiseen.

Turun Vapaavarasto tänään

Tänä päivänä olemme iso ja moderni varastologistiikan tuottaja. Varastotiloja rakennetaan jatkuvasti lisää asiakkaiden tarpeiden mukaan ja varastonhallintajärjestelmät ovat uusinta teknologiaa. Tietoliikenne on täysin reaaliaikaista ja digitaalista. Olemme rakentaneet asiakkaidemme suuntaan erilaisia rajapintoja ja tehneet meidän ja asiakkaiden välisestä työstä mahdollisimman helppoa ja joustavaa.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Kehitymme ja kasvamme asiakkaiden tarpeiden ja pyyntöjen mukaan. Monipuolistumme jatkuvasti ja tavoitteena on, ettei löydy sellaista tarvetta tai konseptia mihin emme pystyisi vastaamaan. Tänä päivänä meiltä löytyy monipuolisesti ratkaisuja aina välivarastoinnista moniulotteisiin 3PL- ja verkkokaupparatkaisuihin. Toivomme että yritykset pystyvät tulevaisuudessa haastamaan meitä omien tarpeidensa kehittämisessä siten, että meistä tulee Suomen innovatiivisin varastologistiikkakumppani. Vahva konsernimme takaa meille hyvän ympäristön jatkuvaan kasvuun ja kehittymiseen.

Arvomme

Innovatiivisuus

Kehitämme jatkuvasti prosessejamme ja järjestelmiämme. Panostamme henkilökuntamme ammattitaitoon ja ylläpidämme osaamista säännöllisesti kouluttautumalla.

Parannamme aktiivisesti työtapoja ja menetelmiä kehittääksemme varastopalveluitamme ja toimintojamme sekä asiakkaidemme että työntekijöidemme hyödyksi.

Ekologisuus

Kierrätämme ja lajittelemme aktiivisesti sekä kannustamme kaikkia sidosryhmiämme samaan.

Hyödynnämme luontoystävällisiä energialähteitä – käytämme lämmityksessä ja viilennyksessä maalämpöä ja sähköä saamme katollemme asennetuista aurinkopaneeleista.

Asiakaslähtöisyys

Kuuntelemme ja osaamme herkästi tunnistaa yritysten erilaiset tarpeet. Vuorovaikutus asiakkaidemme kanssa on meille tärkeää. Näin pystymme palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Ennakoiva ongelmanratkaisu on erityisosaamistamme.

Välittäminen

Tahdomme olla joustava kumppani niin asiakkaillemme kuin työntekijöillemme.

Meille on tärkeää osoittaa arvostusta jokaisen työpanosta kohtaan. Henkilökuntamme jokainen jäsen on tärkeä osa työyhteisöämme.

Visiomme

Tavoitteemme on olla Suomen innovatiivisin logistiikkakumppani.

Aiomme saavuttaa tämän aktiivisilla koulutuksilla ja näkyvillä panostuksilla tuotekehitykseen sekä monipuoliseen ammattihenkilöstöön.

Missiomme

Ratkaisemme asiakkaan varastointi- ja logistiikkatarpeet joustavasti, luotettavasti ja turvallisesti.

Tarjoamme asiakkaillemme uudet ja tuottavammat tavat sekä järjestelmät varastointipalveluihin ja logistiikkaan.

Työpaikat

Tarjoamme loistavat kollegat, erinomaiset työsuhde-edut ja jatkuvasti kehittyvät työtehtävät.